Yksi luokka elämänkoulua takana.

Jaaha. Näinkös tässä kävikin.
Viiskymppisenä ajattelin tehdä vuoden ajan jotain aivan muuta, kuin mitä olin tehnyt viimeiset 30 vuotta.
Liian vanha rauhanturvaajaksi!
Agrologi AMK? Liippaa liian läheltä!
Hyvästä harrastuksesta melkein ammatiksi???
"And now for something completely different!". Monty Pyton's Flying Circusta siteeratakseni.
Erinäisten sekalaisten vaiheiden jälkeen lopputuloksena kuitenkin seuraava...

No on sitä syntymätodistuksen jälkeen sentään suoritettu ja todistus saatu yhdestä jos toisestakin koulusta ja kurssista, mutta tämä on ensimmäinen ammattitutkintotodistus.

Kylmän opettamaa.

Olin palelemassa.
Itsepä olin osani valinnu.
Välillä palelsi sormia niin, että itku meinas tulla.
Ne oli niin kylmät, ettei lumi sulanut.
Silloin tungin käteni kainaloihin tai muuhun lämpimään paikkaan vaatteiden alle.
Muutamassa minuutissa sormet ihan turposivat verenkierron taas alkaessa toimia.
Tämä, ei enää kovin häävi kroppa osaa välillä yllättää positiivisesti.
Polttopuu se tuottaa lämpöä niin monessa paikassa.
Ensin meinaa tulla hiki kaadossa, karsinnassa, katkonnassa ja kasauksessa.
Seuraavaksi lämpiää sirkkelin kanssa häärätessä.
Valmiit, kuivat klapit pitää vielä heitellä jonnekin suojaan yleensä kesän kuumimpaan aikaan.
Ja viimeiset lämmöt niistä saa poltettaessa.
Silloin lämpiää kyllä koko pirtti.
Ja ulkona on edelleen se -20℃

Hitaat jäähyväiset.

Ankku, Anne, Teemu, Pia, Turkka, Janne, Laura, Kaisa, Mira, Kata, Jonna, Simo, Jukka, Outi, Jenna, Rita.
Hannu, Pete, Jii-Pee, Tero, Mari.
Jos jonkun nimi unohtui mainita, johtuu se oletikin Opiston vanhimman oppilaan alkavasta dementiasta.
Teidän seurassanne olen nyt ollut puolisentoista vuotta enemmän tai vähemmän aktiivisesti.
Aikas hieno ajanjakso meikäläisen elämässä. Oppiminen on oikeesti kivaa.
Sapattivuosi venyi mukavan mittaiseksi ja antoi tietoja, taitoja ja tuttavuuksia.
Olen saanut kurkistaa moneen nuoreen mieleen ja ehkä myös itse jättänyt pienen muiston itsestäni.
Kiitos teille.
On ollut ilo tutustua.
Kokemuksesta tiedän, että osan teistä näin jo viimeisen kerran tässä elämässä, mutta ehkä jonkun kanssa yhteys säilyy.
Tämä ei ole valitusta eikä syyllistämistä. Niin vain on.
Hidasta jäähyväistä on tapahtunut pikkuhiljaa, kun jokainen on hakenut uutta olinpaikkaa koulun jälkeen ja meikäläinen jatkaa juurtumistaan tänne männyn juureen.
Pää silti aina pilvissä.