keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Uusi vuosi, lisää vanhoja kameroita.

Edellisestä postauksesta tuli kaverilta kommenttia, että heilläkin oli samanlainen Agfa, kun oli mukula...
Tästä rohkaistuneena sivuan vähän tuota kalustopuolta, vaikkei sillä välttämättä ole hyvien kuvien kanssa paljoakaan tekemistä...
Agfan kanssa mentiin teinihölmöilyt läpi ja kuvata olisi pitänyt paljon enemmän. Siinä olis sitä kulttuurihistoriaa muisteltavaksi, heh. Inttiaikana tuli paljon hyviä kuvia ja pari vuotta sen jälkeenkin oli Agfa käytössä.
Kunnes vuonna -76 sijoitin ihan KINOkameraan.
Oikein pystyi tarkentamaan ja salamakin toimi patterilla. Ja automaattivalotus oli jotain ihan ihmeellistä.
Kyl oli hienoo ja helppoo ja kuvatkin parani ainakin tekniseltä tasoltaan.

Seuraava askel oli järjestelmäkamera.
Aivan uusi FM-malli oli tullut markkinoille vuoden -77 lopulla.
Vaihdettavat objektiivit. Tarkka valouksen mittaus. Aukon ja suljinajan käsisäätö, ei automatiikkaa.
Oli opeteltava käyttö ja säädöt ihan eri tavalla kuin ennen.
Oli ihan sattuman kauppaa,että päädyin Nikoniin, mutta eipä ole tarvinnut järkkärin merkin vaihtoa harkita.
Samalla kun mahdollisuudet erilaisiin lisävarusteisiin ja -välineisiin lisääntyi, lisääntyi myös nälkä niihin.
Ja kyllä sitä salamaa, objektiivia, ynnämuuta siinä vekotinhullun vuosina kulki käsien läpi.
Ja kuvat huonontui aina vaan, mitä enemmän sitä romua oli mukana.
Jossain välissä onneksi tajusin tämän ja myin pois kaikki zoomit ja pitkät putket. Koko 80-luvun puolivälistä kuvasin tällä rungolla ja melkein yksinomaan 28mm laajakulmalla. Mitä nyt joku 20mm ja 50mm lasi oli joskus käytössä.
Ja pelkästään mustavalkoista.
Tämäkin ikuistus vuodelta noin -82. Itsetehty rakkine kulkuneuvona paikalliset koltiaiset kaahasivat jotain paikallista soratietä. Ja säilyivät ...
Näillä mentiin tonne ehkä vuoteen 2001 tai 2, kunnes digiaika koitti laadukkaan pokkarin muodossa.
Kyl oli hyvä, mut oli kyl kalliskin. Niin kallis, että ei kehtaa edes sanoa. Mutta pelaa edelleen silloin harvoin kun tulee käytettyä.
Mutta se digikameroista.
Kuvaamisessa ei väline ole se tärkein juttu.
Kaikella saa kuvaa.
Niinkuin ny esmerkiks neulanreikäkameran kuvat.
Pahvilaatikko reikä etuseinässä ja filmi takaseinässä.
Pannaan vielä kaupan päälle kolmen kuukauden valotusaika.
Ja kuvaa syntyy...
PS. Viivat taivaalla tuli auringon liikkeestä.

lauantai 1. tammikuuta 2011

Uusi vuosi, vanhoja kuvia.

Aikani kun selasin vanhoja negoja, se löytyi.
Ihan ensimmäisellä itse ostetulla kameralla otettu ihan ensimmäinen kuva.
Tiedetään. Ei ole häävi.
Liian kaukaa, alivalottunut, pölyinen ja raapaleinen nega...
Mutta se eka kuva oli pakko ottaa jostain. Ihan mistä tahansa.
Olin juuri tullut mopolla Harjavallasta kamerapaketti tarakalla.
Vintin ikkunasta näin vanhan kissan istuvan portailla ja töllistelevän minua.
Salamakuutio paikalleen ja suuntaus kissaan.
Agfamatic 100 Sensorin punaisesta laukaisimesta painallus.
Rapsahdus.
Välähdys.
Ja kissa häipyi häntä paksuna paikalta.
Nonni. Sitten vaan piti kuvata ne 11 muuta ruutua, että sai viedä filmikasetin R-kioskille kehitykseen.
9X9cm kuvat maksoi 80penniä/kpl aikana, jolloin bensa maksoi markan/litra.
Nyt kymppikuva on tarjouksessa 9senttiä/kuva, eli reilut 50penniä...

Samaisesta filmistä löytyy myös kulttuurihistoriaa heti kolmannesta ruudusta eteenpäin:

Wigwam soittaa: Österberg, Gustavson ja Pohjola ainakin erotettavissa. Pembrokesta en ole varma...

Samalla näkyy pakkikameran yksi ominaisuus:
Ruudut menee osaksi päällekkäin, mutta ne eroitetaan toisistaan päälle valotetulla raidalla.

Kamera maksoi satasen. Siis markkoja.
Tiedetään. Kallis. Sillä rahalla sai 100 litraa bensaa...

Kuvaamiseen sentään tuli vähän järkeä ajan kuluessa.
Luulisin.
Tai ainakin toivon niin.