Pappakoiran merkkipäivää taannoin vietettiin

Teinpä herralle synttärikaakun:
Kinkku-perunalaatikko vaan kumolleen ja 13 prinssinakkia kynttilöiksi.

Ei siinä kaakussa kauaa kuono tuhissut.
Ensimmäisellä haukkauksella hävisi 10 nakkia.

Valoa päivän. Välähdyksiä yön.

Sattuipa eräänä kuutamoisena yönä

Ufo Norjan taivaalla

Tämä kuva täyttää kaikki hyvän ufo-kuvan tunnusmerkit.
Se on tarpeeksi epätarkka, joten asiantuntija ei voi oikopäätä leimata sitä huijaukseksi.
Se on liian epätarkka, eikä kuvaaja voi kiistattomasti sillä mitään todistaa.
Tämä nyt on kuitenkin kuvattu -78 jossain Norjassa, jonkun vuonon rannalla, jossain Mo I Ranan ja Tromssan välillä.
Kamerana taisi olla Konica c35 tai jotain sinnepäin.
Sieltä se lähti vesirajasta ja nopeasti näppäsin tämän, kun entinen tyttöystävä oli aikansa kiljunut, että ota nyt edes yksi kuva...
Nimenomaan entinen tyttöystävä...
Nykyinen vaimo.

Yritin kaivaa kuvasta osasuurennoksen itsestään lentävästä esineestä.
Ei paskempi, vaikka itse sanonkin.
Muilta en edes kysy.

Uskoo, ken tahtoo...

Haudan partaalta...

Vuosien kuluessa on noita eläimiä tullut saatettua pois elävien kirjoista erinäisistä syistä.
On ollut vanhoja eläimiä, sairaita eläimiä, loukkaantuneita eläimiä, tai joskus niitä vaan on ollut liikaa.
Mutta mutta...
Välillä tulee pidennystä elämään yllättävältä taholta.
Nimittäin.
Läski-Vesku oli jo vuosia pikkuhiljaa heikentynyt ja huonontunut.
Laahusti paikasta toiseen sumeasilmäisenä ja takkuisena, eikä ruokakaan maistunut.
Kuseskeli sisälle aina silloin tällöin ja oli jo mielestäni lopettamista vailla.
Satuttiin sitten vielä kerran viemään se eläinlääkärille, joka otti verensokerin ja totesi sen olevan yli kaikkien asteikkojen.
Insuliinipiikkiä varten resepti ja kotiin.
Okei...
Diabetes oli vienyt kissiltä lihakset ja melkein hengen parin viimeisen vuoden kuluessa.
Mutta ala sitä nyt sitten piikittämään kerran päivässä! Ei tule mitään.
Se elukka kyl osaisi pistää niin paljon hanttiin, ettei se rokottaminen onnistuis montaa kertaa.
Päätettiin turvautua kikka kakkoseen, jonka kuultiin sattumalta toimineen koiralla.
Insuliini on kotoisin haimasta...
Sormenpään kokoinen kikkare lampaan haimaa kerran pari päivässä pitää sokerit kohdallaan.
Vaikutus oli liioittelematta dramaattinen heti ensimmäisen haimanpalan jälkeisenä aamuna.
Kirkassilmäinen ja terhakka katti pyysi kovaäänisesti ruokaa.
Siihen loppui heikkeneminen ja tylsistyminen. Ja sisälle kuseminen.
Tänään Vesku on terve ja terävä ja vaatii haimansa päivittäin.
Jos ei satu olemaan etsimässä luomuruokaa pikku jyrsijöiden muodossa...

PS. Toi Läski-Vesku on vähän niinkuin sesonkijuttu.
Talvisin katti on ulkonäöltään kuin karvainen lentopallo raajoilla ja parilla muulla ulokkeella varustettuna.
Kevään tullessa se haihduttaa kropastaan valehtelematta 1,5 kg läskiä ja on tosi laiha koko kesän.
Ihan luuta ja nahkaa.
Kunnes taas syksyllä lihoo sen saman läskin takaisin talvea vastaan...

Lisäys 25.2. kommentin ansiosta.
Haimalääkityksen teho saattaa olla yksilöllistä. Liekö lihansyöjä jotenkin kykenevämpi hyödyntämään näitä juttuja.
Meillä on kissat olleet aina kansalaistottelemattomia ulkoilijoita. Ja aina ovat ne keränneet itselleen läskivillapaidan syksyisin. Pauttiarallaa 25% painosta rasvaa. Ero selviää talvi- ja kesäpainon erosta.
On niitä sen verran punnittu aikoinaan.
Aikoinaan Manne-ahtisaari painoi kesällä 4,5kg ja talvella 6,5kg
2kg RASVAA! Yli 30% talvipainosta
... jaa, että mikä ahtisaari.
No mannehan oli kieltämättä aika paksussa kunnossa ajoittain. Erään keväisen kissatappelun jäljiltä kinnernivelestään sen verran toipilaana nilkuttessaan, assosiaatio presidenttiimme oli suorastaan kiusallisen ilmeinen.
Mainitsin asiasta mummulleni, joka vanhan ajan arvot omaksuneena oli ihan kauhuissaan moisesta loukkaavasta asenteesta istuvaa presidenttiä kohtaa.
Myöhemmin huomasin hänen kyllä hihittelevän ajatukselle nilkuttavaa kollia katsellessaan.

Vanhasta uutta.

Kävin tässä päivänä muutamana suutarilla ja kraatarilla.
Yli 30 vuotta vanhat Sievin Jalkineen maihinnousukengät saivat uudet pohjat jo kolmannen kerran elämässään.
Paikkana Porin Sokoksen katutaso.
Samalla ompeli suutarimme muutaman repsottavan sauman kiinni.
Kehui tekevänsä tällaisia uusintamisia mielellään.
Nämä jalkineet kun on aikoinaan tehty kestämään ja valmistustekniikka oli alkeellista ja kallista, mutta korjauskelpoista.
Niitä jalkineita Jalasjärven K-kengästä -79 ostaessani en arvannut tehneeni lähes elinikäisen sijoituksen.

Halpa hinta on ainut kilpailuttamisen kriteeri monessa...
Mitä sillä saa?
Halpaa!
Ei useinkaan muuta.

Aijjuu!
Se kraatari!
Porin Isolinnankadun Kraatariliike antoi uutta käyttöikää parille vetoketjunsa menettäneelle työvaatteelle...

Uusi kuukausi, lisää vanhoja vempeleitä.

Super Mini Homelite...
Oli muuten ensimmäinen moottorisaha, jonka kanssa tein aikuisten oikeasti töitä.
Ja samanlaista välinevalintaa, kuin kameran kanssa.
Ensin suurinpiirtein halvin mahdollinen.
Se Homelite...
Sitten joku isäntälinjan karvalakkimalli.
Tais olla Sahcs Dolmar 116 tai jotain. Oli voimaa ja oli painoa.
Onneks oli voimaa ittelläkin.
Seuraavaksi huippumalli ammattikäyttöön.
Aah, Husqvarna 238...
Kyllä maksoi paljon.
Mutta kuten aina hyvän työkalun kohdalla, maksaessa harmittaa, mutta ei kertaakaan myöhemmin.
Kevyt, ärhäkkä, kunnon kierroskone harvennuksille ja pieneen tukkimettään.
Hakkutekniikkakursseilla kun vielä oppi työtavat ja sahan huollon ja terotuksen, niin aikaansaannokset moninkertaistui.
Eikä ole sen jälkeen sahamerkin vaihtoa harkita.
Mallit 242, 254 ja 346 on koettu ja hyviksi havaittu.